Tämä bloggaus on kirjoitettu maanantaina, eli ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kertaheitolla tämä aihe muuttui entistä ajankohtaisemmaksi naapurimaan kansan aivopesun vuoksi. Olen viime kuukausien aikana päässyt valmentamaan, kouluttamaan, sparraamaan ja...
Haluan jatkaa Karrin pohdintaa sometrendeistä katsomalla hieman pidemmälle eteenpäin. Sosiaalinen media ja verkkoviestintä ylipäätään on jonkinlaisessa murroksessa, jossa niin kanavat kuin eri sukupolvet hakevat uusia tapoja toimia. Uudet maailmat Yksi suuri muutos on...
Olen kotoisin Stormälön saarelta, Paraisilta, Turun saaristosta. Samalla saarella sijaitsee Airiston matkailukeskus, joka on yksi Turun saariston perinteikkäimmistä kohteista. Airiston matkailukeskusta alettiin rakentaa jo 1930-luvulla ja se avattiin 1942. Minun...
CMADFI, eli yhteisömanagerien oma päivä järjestettiin tammikuun lopulla etänä. Olimme Karrin kanssa jälleen kerran talkooporukassa – hoidimme somekanavista Facebookin ja Twitterin, lisäksi meillä kummallakin oli oma välituntiohjelma, jonka aiheen olimme itse saaneet...
Kuvien ja videoiden käyttö sosiaalisessa mediassa päivitysten huomion herättäjinä, kuvituskuvina nettisivuilla ja muu kaupallinen käyttö on koko ajan yleisempää. Siinä missä kuvien käyttö on lisääntynyt, on samalla lisääntynyt kuvien vääränlainen käyttö. Mitä se...
Ensin vähän omasta kuvaustaustasta… Olen työskennellyt kuvien parissa jo melkein 20 vuotta. Aluksi käsittelin valmiita valokuvia eräälle kosmetiikka-alan yritykselle. Sitten tein toimittajan töitä ja päätin ottaa kuvat itse, koska en ollut tyytyväinen kyseisen lehden...
Lähetämme aika-ajoin uutiskirjeitä, joissa kerromme viestintään liittyvistä asioista sekä meidän kuulumisiamme. Emme ole spämmikone, joten sitä ei tarvitse pelätä.
Recent Comments