Yrityksellä on nettisivut, yrityksellä on somekanavat ja yrityksellä on ehkä ne omat hakemistot missä haluaa olla esillä. Kuitenkin moni yritys ei ole ottanut haltuun ihan jokaista paikkaa missä yritys kuitenkin näkyy. Ei, kyse ei ole erilaisista hakemistoista, joita innokkaat puhelinmyyjät kauppaavat enemmän tai vähemmän kyseenalaisin keinoin. Tarkoitan nyt esimerkiksi Googlen MyBusiness-sivua ja -korttia, Facebookin sijaintia, jne. Osalla ne ovat kunnossa kuin itsestään, toisilla ei ollenkaan, mutta silti voi vaikuttaa itse paljon siihen, mitä siellä näkyy.
Facebookiin monella yrityksellä on jo tehtynä sivu, mutta välttämättä sitä ei syystä tai toisesta ole sidottu sijaintiin. Tämä ei välttämättä ole ongelma silloin, kun yrityksen toiminta ei ole sidottua yhteen paikkaan ja samalla ei ehkä haluta, että asiakkaita tai muita kiinnostuneita tulee koputtelemaan oveen. Kuitenkin silloin, kun yrityksellä on oma toimipaikka, jonka osoite on hyvä olla asiakkaiden tiedossa, on yritykselle tärkeää saada se oma Facebook-sivu liitettyä sijaintiin. Tämä on hyvin yksinkertaista, eli lisää osoite sivun tietoihin tai jos se jo on siellä, tarkista samalla, että se on annettu niin, että Facebook saa yrityksen toimipaikan automaattisesti oikein kartalle. Samalla on hyvä tarkistaa myös muut yrityksen tiedot: tarkistaa ettei kuvauksessa, yhteystiedoissa tai missään muuallakaan ole vanhoja tietoja tai mainosteta kampanjaa vuodelle 2016. Saman voi käydä tekemässä sitten muihinkin sosiaalisen median kanaviin, joissa on aktiivinen.
Googlen MyBusiness-sivu on kuitenkin hyvä ja tärkeä pitää ajan tasalla. Usein yrittäjä ei ole edes muistanut tai hoksannut koko mahdollisuutta, eli yrityksen tiedot löytyvät kyllä Googlesta ja yrityksen nimellä haun tehdessä tuleekin se yrityksen kortti hakutulosten oikealle puolelle. Siellä on kuitenkin vain ne tiedot, jotka Google on kortille automaattisesti hakenut, jos MyBusiness-tiliä/-sivua ei ole otettu käyttöön. Onneksi sen käyttöön ottaminen on helppoa: klikkaat kohtaa kortissa, jossa teksti kysyy, oletko yrityksen omista ja haluatko ottaa tiedot haltuusi. Tämän jälkeen saat täydennettyä kortissa näkyviä tietoja ja muitakin ominaisuuksia käyttöön.
Google MyBusiness on siinäkin mielessä tärkeä ja hyvä ottaa käyttöön, että silloin tiedot näkyvät myös Googlen kartoissa. Google Maps sijoittaa nuo tiedot kartalle ja siksi onkin tärkeää, että juuri sinä hallinnoit ja pääset päivittämään yrityksesi tietoja. Tällöin voit olla varma, että Googlen haussa ja kartoissa yrityksen tiedot ovat juuri niin hyvin esillä, kuin sinä haluat. Aina yhteystiedoista itse palveluun lataamiin laadukkaisiin valokuviin ja mahdollisiin tarjouksiin asti. Muista myös käydä ajoittain päivittämässä yrityksesi tietoja.
Näkyvyyden parantamisen ja tietojen oikeellisuuden parantamisen lisäksi saat Googlen MyBusiness-hallintapanelista näkyviin tietoja siitä kuinka paljon yritystäsi on haettu, kuinka usein Google Mapsia käytettäessä on tehty reittihakuja toimipisteeseesi ja mistä päin ne on tehty. Karttareitityksen kohdalla et saa tarkkaa reittiä tietää, vaan esimerkiksi sen, että mistä kaupunginosasta tai postinumeroalueelta sinun toimipaikkaasi on tehty reittikyselyitä. Saat myös tietää kuinka usein yrityksesi tietoja on katsottu Googlen hakujen vierestä löytyvistä korteista ja toisaalta, kuinka usein kartalla on avattu yrityksesi tiedot ja katsottu niitä.
Ota vaikka tunti aikaa kahvitauon merkeissä ja käy katsomassa, että yrityksesi tiedot ovat ajan tasalla parhaalla mahdollisella tavalla. Se maksaa vaivan nopeasti. Jos haluat tietää lisää tai vaikkapa apua tässä asiassa, miksei muissakin viestintään ja markkinointiin liittyvissä asioissa, ota rohkeasti yhteyttä!
Recent Comments